Noin vuosi sitten lähdimme "matkalle ihmisyyteen", katselemaan elokuvia, jotka olisivat elämän kokoisia ja elämän näköisiä, ihmisen kokoisia ja ihmisen näköisiä. Matkan tarkoituksena oli kurkistaa näiden elokuvien tarjoamiin peileihin ja tunnistaa niissä jotakin itsestämme tai yhteisestä ihmisyydestämme. Ehkä saada nimiä tunteille, jotka ovat myllertäneet sisällämme, tai kohdata tunteita ja ajatuksia, joiden kanssa emme ole uskaltaneet tulla kasvokkain.
Matkamme on nyt tehty, ja kiitän sinua seurasta! Toivottavasti olet näiden liki viidenkymmenen elokuvan joukosta löytänyt ainakin yhden, joka on jollakin tavalla puhutellut sinua. Mutta lopullisesti perille emme suinkaan ole vielä päässeet, ja hyvä niin. Ihmisen kokoisia ja näköisiä elokuvia katselemme kaikki silloin tällöin edelleen, ja blogiini ja sen elokuvien ja ajatusten ääreen voit aina halutessasi palata. Toivon, että pohdiskeluni ovat voineet ja voivat edelleen innostaa sinua tutkailemaan myös elokuvien kautta tätä ihmisenä olemisen ihanuutta ja kurjuutta.
Blogin elokuvat ovat olleet omasta elokuva-arkistostani poimittuja, tarinoita, jotka ovat olleet minulle syystä tai toisesta merkityksellisiä. Monia hyviä elokuvia jäi sieltä vielä käsittelemättä, mutta ehkä niiden vuoro tulee joskus tulevaisuudessa. Uusia elokuviakin tehdään koko ajan, ja vähitellen jotkut niistä siirtyvät omaan kokoelmaani. Jos joskus teen tämäntapaisen matkan uudestaan, luulenpa, että peilien joukosta tulevat silloin löytymään ainakin Blue Jasmine ja Gravity ja jotkut muutkin lähivuosina ilmestyneet helmet.
Olen iloinen ja kiitollinen palautteesta, jota olen saanut. Tieto siitä, että raapustukseni ovat voineet olla rohkaisemassa ja herättämässä ajatuksia, on antanut intoa jatkaa. Erityisen iloinen olen, jos joku on matkamme aikana alkanut aavistella, että ei katsokaan elokuvien tarinoita yksin, vaan kaikkein suurimman tarinankertojan seurassa. Ihmiseksi tullut Jumalamme, joka on luvannut olla aina kanssamme - myös elokuvia katsellessamme - voi antaa elämäämme ja ihmisyyteemme uusia oivalluksia ja aivan uuden, armollisen näkökulman. Hän haluaa muovata meitä yhä enemmän niiksi ihmisiksi, joiksi hän on meidät tarkoittanut, eikä hän arkaile käyttää siinä apunaan myös elokuvia.
Elokuvan katselu voikin olla niin paljon enemmän kuin ohimennen vietetty parituntinen, joka jättää jälkeensä vain tyhjäksi rutistetun karamellipussin ja popcorneja sohvanrakoihin. Parhaimmillaan se on koskettava, herättävä, muovaava ja uutta luova kokemus, ja toivon, että olen jotakin tästä voinut välittää blogini kautta. Ehkä jonakin päivänä tapaamme taas täällä, mutta siihen asti toivotan sinulle antoisia hetkiä elokuvien parissa – hyvässä ja siinä kaikkein parhaassa seurassa.
