City of Angels - Enkelten kaupunki

110 minuuttia, valmistusvuosi 1998. Ohjaus Brad Silberling

City of Angels on elokuva, josta joka katsomiskerralla toivon saavani enemmän irti kuin sitten kuitenkaan saan. Mutta jotakin se minulle puhuu, ja siksi se on päässyt mukaan myös tähän blogiin.

Elokuva kertoo nuorehkosta Los Angelesissa asuvasta sydänkirurgista, Maggiesta (Meg Ryan), joka on työssään niin taitava ja menestynyt, että leikkauksista alkaa tulla hänelle jo rutiinia. Jimi Hendrixin musiikin tahtiin vaativimmatkin operaatiot sujuvat kuin tanssi. Kunnes sitten erään rutiinileikkauksen yhteydessä potilas yllättäen kuolee. Tästä alkaa Maggien kipuilu isojen kysymysten kanssa, joita hän ei ole aikaisemmin juurikaan miettinyt. Onko ihminen todella pelkkiä soluja ja niiden välistä tilaa? Onko elämä meidän hallittavissamme, vai onko pelissä jotakin suurempaa ja enemmän? Miksi yleensä taistella ihmiselämän pelastamiseksi? Mitä tapahtuu, kun ihminen kuolee? Muilta sairaalan lääkäreiltä Maggie ei juurikaan saa vastakaikua pohdinnoilleen, ja varsinkin kuolema tuntuu olevan asia, josta ei mielellään puhuta.

Näiden kysymysten keskelle saapuu - tai oikeastaan on jo siellä - Seth (Nicolas Cage), joka on enkeli. Kyllä vaan, aivan oikea enkeli, vaikka hän ei todellakaan näytä siltä mustine pitkine takkeineen ja paksupohjaisine kenkineen. Samannäköisiä enkeleitä on tuo enkelten kaupunki, Los Angeles, täynnä. Näkymättöminä he seuraavat ihmisten elämää ja vaikka eivät voikaan suoranaisesti puuttua tapahtumien kulkuun, he pystyvät läsnäolollaan ja sillä kuuluisalla enkelin kosketuksellaan rohkaisemaan ja rauhoittamaan ihmisiä. Seth ja hänen enkelitoverinsa ovat virkistävän erilaisia verrattuna monien muiden elokuvien enkeleihin, muutenkin kuin ulkoiselta olemukseltaan. Ainakin yhdessä asiassa he nimittäin ovat sellaisia kuin enkelit Raamatun mukaan ovatkin: henkiolentoja, jotka eivät ole koskaan olleet ihmisiä. Tämä elokuva ei siis syötä katsojille sitä satua, että ihmisistä tulisi kuoltuaan enkeleitä.

Enkelit eivät pysty aistimaan eivätkä tuntemaan, mutta Seth haluaisi pystyä. Varsinkin sen jälkeen, kun hän näkee Maggien ja rakastuu tähän. Suhteen eteneminen on kuitenkin melko mahdotonta aineettoman enkelin ja lihaa ja verta olevan naisen välillä. Onnekseen Seth saa eräältä aiempaa kokemusta omaavalta ystävältään vihjeen, miten asiaa voisi auttaa. Hän tekee hypyn tuntemattomaan -  ja herää ihmisenä. Itse rakkaustarina, joka tätä hyppyä sitten seuraa, ei minussa herättänyt kovinkaan suuria tunteita - ehkä siksi, että Nicolas Cage on tässä enkelin roolissaan vieläkin ilmeettömämpi kuin tavallisesti. Mutta olisihan se ollut hienoa, jos romanssi olisi voinut jatkua hiukan pidempään. Maggie saa kuitenkin vastauksia suuriin kysymyksiinsä aikaisemmin kuin itsekään olisi uskonut, ja niin pariskunnan ensimmäinen yhteinen aamupalakin jää syömättä. Puhumattakaan siitä, että olisimme saaneet nähdä, miten tämä ihmisen ja ex-enkelin yhteiselämä olisi sujunut.

Miksi tämä elokuva sitten on mukana blogissani? Se on täällä siksi, että se havahdutti minut ymmärtämään, miten valtavan hieno lahja ihmisen elämä on. Elämä ihmisruumissa kaikkine mahdollisuuksineen: voit kuulla ja nähdä, haistaa ja maistaa, koskea ja tuntea, itkeä ja nauraa, rakastaa ja vihata. Mietipä, koska olet viimeksi oikein kunnolla maistellut, miltä erilaiset syötävät maistuvat ja tunnustellut, miltä ne tuntuvat suussasi? Entä koska olet viimeksi todella haistellut hyviä tuoksuja, joita maailma on täynnä? Katsellut ja ihmetellyt kaikkea sitä kaunista, mitä ympärilläsi on? Kuunnellut tuulta, aaltoja, sadetta tai lintujen ääniä? Koska olet viimeksi oikein tuntemalla tuntenut tuulen hiuksissasi ja hiekan varpaissasi? Upottanut kätesi lemmikkisi turkkiin ja tuntenut sen lämmön ja karvaisuuden ja iloinnut eläinystäväsi kiintymyksestä ja luottamuksesta sinua kohtaan? Tai herännyt huomaamaan, kuinka valtavan rikkaita voivat olla kohtaamiset toisten ihmisten kanssa - kestivät ne sitten hetken tai vuosia? Iloinnut kyyneleestä, joka vierii poskellesi, koska sitä ei olisi ilman kiintymystä ja rakkautta, jotka synnyttävät surun ja kaipauksen?

Seth on henkiolento, jollaisia me kuolevaiset yleensä kadehdimme. Hän on näkymätön, hän on haavoittumaton ja osaa siirtyä paikasta toiseen ajatuksen voimalla. Elämä ihmisenä tekee toisinaan niin kipeää, että joskus me vain odotamme sitä, että saisimme heittää tämän raihnaisen, rujon tomumajamme nurkkaan ja lentää pois. Mutta kun sitten näkee Sethin kaipauksen pystyä samaan kuin ihmiset, jotka maistavat ja haistavat, itkevät ja nauravat, rakastavat ja koskettavat, asioita alkaa miettiä uudesta näkökulmasta. Elämä on kyllä joskus raastavaa ja raadollista, mutta olisiko tähän hetken kestävään ihmisen elämään kuitenkin kätketty suurempi rikkaus kuin enkelin ikuiseen aistittomaan olemassaoloon?

Myönnän kyllä, että minulla ei ole aavistustakaan siitä, millaisia enkelit oikeasti ovat. Voihan olla, että he maistavat ja haistavat kaiken sata kertaa paremmin kuin me ihmiset ja että Sethin kaltainen enkeli on vain elokuvantekijöiden kuvittelema luomus. Todennäköisesti enkelit ovat täysin onnellisia omassa olotilassaan. Vaikka toisaalta Raamattu kyllä viittaa siihen, että on jotakin, jota enkelit kaipaavat, jotakin joka heiltä puuttuu. Se pelastussuunnitelma, joka on tehty ihmistä varten, on nimittäin jotakin niin ihmeellistä, että enkelit haluaisivat päästä "luomaan edes silmäyksen" siihen, ainakin jos apostoli Pietaria on uskominen. He haluaisivat pystyä edes jollakin tavalla ymmärtämään ja kokemaan mahdollisuuden siirtyä pimeydestä valoon, toivottomuudesta toivoon, joka on tarjolla ihmisille. Mutta he eivät pysty, koska eivät ole ihmisiä. Mutta oli kuinka oli, joka tapauksessa Sethin kaipaus saada kokea kaikkea sitä mitä ihminen kokee, ja se uhraus, jonka hän on valmis tekemään saavuttaakseen tuon tilan, puhutteli minua. Elämä ihmisenä ihmisruumiissa on ilmeisesti niin ainutlaatuinen lahja, että en todellakaan ole ymmärtänyt arvostaa sitä riittävästi. Jatkuvasti lankean pitämään kaikkea itsestäänselvyytenä. Mutta olen kyllä huomannut, että uhka näön tai kuulon tai jonkin raajan toimintakyvyn menetyksestä laittaa kyllä arvojärjestyksen nopeasti jälleen kohdalleen.

Onneksi meidän Luojamme kuitenkin osaa arvostaa ihmisen elämää fyysisessä ruumissa. Miksi hän muuten olisi luonut meidät tällaisiksi? Ja miksi hän olisi varannut meille tulevaisuuden, jossa saamme elää nykyisen ruumiimme kaltaisessa ruumiissa, sen viimeisimpään versioon päivitetyssä mallissa, ilman pelkoa elämän päättymisestä ja aistit todennäköisesti vielä herkempinä kuin ne ovat nyt? Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta? Näinhän me kuitenkin uskomme, että tulee tapahtumaan. Sitä odottaessamme kannattaa iloita jo nyt kaikesta mitä voimme kokea ja elää todeksi. Opetella elämään ihmisinä, joiksi meidät on luotu. Tämä sijoitus ei varmasti mene hukkaan iankaikkisuuttakaan ajatellen!

Kohdatessaan kuolevia ihmisiä ja saattaessaan heitä tuonpuoleiseen Sethillä oli tapana kysyä heiltä, mistä he olivat elämänsä aikana pitäneet eniten. Jos minua aikanaan saattelee enkeli ja jos hän sattuisi kysymään tuota samaa, toivon että minulla voisi olla hänelle, ei vain yksi, vaan monta asiaa kerrottavana.