An Unfinished Life - Kesken jäänyt elämä

108 minuuttia, valmistusvuosi 2005. Ohjaus Lasse Hallström

Yksikin katkeruuden juuri saastuttaa monet. Tämä totuus, joka näin ilmaistuna löytyy Raamatusta, tulee osoitetuksi paikkansapitäväksi myös elokuvassa An Unfinished Life. Seitsemän vuotta Hevoskuiskaajan jälkeen Robert Redford on jälleen puuhailemassa eläinten parissa maatilalla, tällä kertaa Wyomingissa. Mutta tässä meillä on nyt kovin karun ja epäystävällisen näköinen Robert, yrmeä ilme kasvoillaan. Poissa on lempeä ja ystävällinen Tom Booker. Vai onko? Sillä vaikka Einar Gilkyson on turski ja töksäyttelevä, hänen rinnassaan sykkii kuitenkin hellä sydän. Miksi hän muuten antaisi pesukarhujen käydä ruokailemassa kissojensa kanssa ja kiittäisi niitä siitä, että ne pitävät pöllöt poissa kissanruuan kimpusta?

Einarin sydän on siis kyllä paikallaan, mutta se on pahasti haavoittunut. Yli kymmenen vuotta on kulunut kohtalokkaasta auto-onnettomuudesta, jossa hän menetti 21-vuotiaansa poikansa Griffinin. Poika oli hänen ylpeytensä, ja hän odotti tältä paljon, muun muassa työnsä jatkajaa maatilalleen. Mutta toisin kävi. Poika kuoli, ja pian sen jälkeen vaimo jätti suruunsa koteloituneen Einarin.

Mutta onneksi jäi sentään Mitch (Morgan Freeman), uskollinen työtoveri. Einarin ja Mitchin välille on vuosikymmenten varrella kasvanut lämmin ystävyys. Veljellinen naljailu ja kiistely on heidän tapansa osoittaa rakkautta toisilleen. Elokuvan alkaessa Mitch on haavoittunut karhun hyökättyä hänen kimppuunsa, ja Einar hoitaa häntä uskollisesti. Sairasvuoteeltaan Mitch tarkkailee ystäväänsä. Hän on nähnyt läheltä Einarin elämän koko surullisen tarinan ja ymmärtää, että mies on katkeruutensa vanki. Hän haluaisi ystävänsä pääsevän vapaaksi ja haluaa auttaa Einaria myös pysymään erossa pullosta, jolla tämä yrittää lääkitä kipeää sydäntään.

Samaan aikaan kun Mitch ja Einar toipuvat karhun hyökkäyksestä, Jean (Jennifer Lopez), kuolleen Griffinin vaimo, pakenee tyttärensä Griffin (Becca Gardner) kanssa väkivaltaisen poikaystävänsä luota. Koska muutakaan paikkaa ei ole, he suuntaavat Wyomingiin, vaikka Jeanille on selvää, että hän ei ole tervetullut appensa luokse. "En halua sinua tänne", kuuluvatkin Einarin tervetuliaissanat. "En minäkään halua olla täällä", vastaa nainen.

Tästä elokuvasta tulee mieleen räsymatto, jossa tummat raidat vuorottelevat kirkkaiden kanssa. Tunteet ja tilanteet vaihtelevat ja seuraavat toistaan kuin räsymaton raidat. Menetyksen kipua seuraa uuden ihmissuhteen löytymisen ilo. Katkeruuden kouraisua seuraa ystävän rohkaisevan rakkauden lämpö. Hylätyksi tulemisen tunnetta seuraa voimakas, ystävällinen käsi, joka ojentuu sinua kohti. Ja kaikki nämä raidat, tummat ja kirkkaat, ovat osa samaa mattoa, jota pitkin elämän matka on vaan käveltävä, loppuun asti. Kaikki me kuljemme omaa mattoamme pitkin, ja jossakin kohtaa matot risteävät. Silloin tummat raidat saattavat törmätä toisiinsa, kuin ukkospilvet. Ja silloin räiskyy. Mutta niin kuin ukkosta yleensä seuraa auringonpaiste, niin myös elämän räsymaton tummat raidat loppujen lopuksi johtavat seuraavalle, kirkkaalle raidalle.

Mattojen tummat raidat törmäävät rajusti toisiinsa Einarin ja Jeanin kohdatessa. Hetki on molemmille tuskallinen, sillä Jean ajoi autoa onnettomuushetkellä, ja Einar syyttää häntä poikansa kuolemasta. Jean ja Griff jäävät kuitenkin maatilalle, ja Einar jatkaa katkeruutensa kylvämistä. Hän onnistuu kääntämään kaikki keskustelut tilanteiksi, joissa voi syyttää Jeania ja tehdä selväksi, että anteeksiantoa on turha odottaa. Onnettomuuksia ei Einarille ole olemassakaan. Hänen mukaansa niitä vain kutsutaan onnettomuuksiksi, ettei syyllinen kokisi itseään niin syylliseksi. Kovin kauaa eivät Jean ja Einar pysty saman katon alla asumaan, ja Jean muuttaakin kaupunkiin.

Mutta uusi prosessi on lähtenyt käyntiin, ja hienonhienoja, paikaltaan suistuneita rattaita Einarin sydämessä ollaan laittamassa takaisin paikalleen. Mitch potkii kaikessa rakkaudessa ystäväänsä eteenpäin paranemisen tiellä. "En voi maata tässä ja katsoa, miten sinä suret elämää, joka sinulle mielestäsi olisi kuulunut. Kaikkialla on ihmisiä, joiden mielestä elämä on kohdellut heitä huonosti", laukoo hän Einaria säästelemättä. Ja edelleen: "Mietin, milloin lakkaat syyttämästä kaikkia muita ja miten saat pidettyä edes sen perheen luonasi, joka sinulla vielä on." Kun Einar puolustautuu sanoen, että hänellä on sentään jäljellä muistot pojastaan, Mitch ampuu nekin rajusti alas. "Muistatko, miten kiihkeästi hän halusi pois täältä ja halusi saada oman elämän?" muistuttaa hän. Johon Einar vastaa: "Ellet olisi rampa, vetäisin sinua turpaan." Nämä kaverit eivät totisesti kiertele eivätkä sanottavaansa kaunistele.

Ystävyys kestää kuitenkin senkin. Ja lääke tepsii. Mitchin sanat jäävät itämään Einarin sisälle, ja hän liikkuu kohti anteeksiantamista, vaikkakin hitaasti ja vastahakoisesti. Tutustuminen pojantyttäreen on alkanut sulattaa isoisää. Hän tunnistaa tytössä paljon poikansa piirteitä, ja vaikka mieleen nousevat muistot ensin tekevätkin kipeää, alkaa hän vähitellen nauttia tytön kanssaan puuhailusta. Einar alkaa myös ymmärtää, että tyttö ei ole kasvanut mukavaksi tytöksi aivan itsestään, vaan että äidillä on ollut asiaan iso osuus. Kömpelösti hän kiittää Jeania ja sanoo sitten kuin ohimennen: "Jos haluat tulla takaisin tilalle, se sopii hyvin." Sanat sanotaan puolihuolimattomasti, mutta niitä seuraava katse kertoo sitäkin enemmän. Jos Einar vain pystyisi, hän pyytäisi Jeania muuttamaan takaisin. Jean ymmärtää, miten vaikea miehen on ollut sanoa nämä sanat, ja vastaa samaan kevyeen sävyyn. Asia on sovittu, Jean muuttaa takaisin, ja hän ja Einar alkavat pikkuhiljaa lähentyä toisiaan.

Mitchiä haavoittanut karhu näyttelee tietämättään isoa osaa Einarin sisäisessä prosessissa. Mitch ei kanna karhulle kaunaa,vaan toivoo, että se päästettäisiin vapaaksi kaupungin eläintarhasta, jossa se nyt viruu apaattisena häkkiin vangittuna. Einar päättää vapauttaa karhun. Avukseen hän valmentaa Griffin, jolle operaation yhteydessä sattuu vahinko, joka on maksaa heidän molempien hengen. "Se oli minun syyni", itkee tyttö jälkeenpäin surkeana, ja Einar saa nyt lausua ne vapauttavat sanat, joita hän ei koskaan pystynyt sanomaan tytön äidille: "Ei, se oli onnettomuus. Teit kaiken yhtä hyvin kuin isäsi olisi osannut tehdä."

Vapauttamisoperaatiossa Einar loukkaantuu lievästi karhun töytäistessä häntä kylkiluihin. Muutama luu murtuu, mutta sydän taitaa saada siinä rytäkässä isoimman töytäisyn, ja se alkaa taas sykkiä elämää. Einarin suusta ei enää tule vain katkeria ja haavoittavia sanoja, vaan hän alkaa käyttää sanojaan myös rohkaisemaan ja tuomaan elämää. Parantavien sanojen sanominen alkaa parantaa myös häntä itseään. Onnettomuuksia alkaa taas olla olemassa Einarille, asioita, jotka vain tapahtuvat, ilman että ne olisivat kenenkään syytä.

Ja niin Einarin sairasvuoteen äärellä käydään keskustelu, joka lopullisesti purkaa vihollisuuden muurin hänen ja Jeanin väliltä. Griffinin kuoleman jälkeen Jean on elänyt väkivaltaisten miesten kanssa, koska on kokenut itsensä arvottomaksi eikä ole uskonut ansaitsevansa parempaa. Hänenkään elämänsä ei ole ollut helppoa. "Jumala piti kai minut elossa, että toisin tämän tytön maailmaan", sanoo Jean pitäen nukkuvaa Griffiä sylissään. "Mutta joka päivä toivon, että olisin itse kuollut siinä autossa Griffinin sijasta." Nyt on Einarin tilaisuus määrittää tulevaisuuden suunta. Hän on hetken hiljaa ja sanoo sitten sanat, jotka ovat täynnä surua ja kaipausta, mutta myös täynnä lempeyttä. "Toivon, että olisitte molemmat jääneet henkiin", sanoo Einar. Ja sitten hän tunnustaa Jeanille jotakin itsestään. Hän kertoo olleensa umpihumalassa sinä iltana, jona karhu raateli Mitchin. Siksi hän ei saanut karhua pois ystävänsä kimpusta. Ei hänkään ole täydellinen. Hänkin on vain ihminen, ja ihmisille sattuu virheitä, ja he epäonnistuvat.

Niinkuin elämässä toisinaan käy, Einarille annetaan kuitenkin mahdollisuus korjaavaan kokemukseen. Tummaa raitaa seuraa kirkas. Hän ei pystynyt estämään poikansa kuolemaa eikä puolustamaan Mitchiä karhua vastaan. Mutta kun Jeanin väkivaltainen poikaystävä saapuu tilalle vaatimaan naistaan takaisin, hän saa Einarilta kyytiä oikein isän kädestä ja joutuu lähtemään häntä koipien välissä pois. Nyt Einar totisesti puolustaa hänelle tärkeää ihmistä ja selviytyy voittajana!

Joka päivä Einarilla on ollut tapana käydä poikansa haudalla talonsa lähellä olevalla kukkulalla. Hautakiveen on hakattu sanat An unfinished life -  Kesken jäänyt elämä. Poika ei kuitenkaan ole ainoa, jonka elämä on katkennut kesken. Myös Einarin elämä on pysähtynyt pojan kuolemaan. Jean, Griff ja Mitch ovat hekin olleet vankeina Einarin pystyttämässä katkeruuden vankilassa. Kun Einar pystyy luopumaan katkeruudestaan, he kaikki pääsevät vapaiksi. Elokuvan lopulla Einar tähyilee kiikareillaan vuorille ja näkee karhun käyskentelevän siellä. Karhu on nyt vapaa, ja niin on Einarkin. Kesken jääneet elämät voivat jatkua eteenpäin. Elokuvan symboliikka on yksinkertaista mutta koskettavaa. Jäin hyvälle mielelle sekä karhun että Einarin puolesta.

Kuin kauniiksi rusetiksi räsymattopaketin päälle kuullaan lopuksi Mitchin uni. Unessa hän lensi niin korkealle, että sininen alkoi jo muuttua mustaksi. Sieltä hän näki kaiken olevaisen, ja näytti siltä, että kaikelle oli syynsä. Kun tämä viisaus kerrotaan Morgan Freemanin äänellä, niin eihän sitä voi muuta kuin uskoa ja ottaa vastaan. Joku toinen viisas on pukenut saman asian sanoiksi näin: Elämämme on kuin kuvakudos. Täällä näemme vain sen nurjan puolen, solmuineen ja langanpätkineen. Kerran näemme kudoksen oikean puolen ja sen kauniin kuvan, jonka elämämme muodostaa. Ja silloin ymmärrämme, että jokaisella katkenneella langalla ja solmitulla solmulla oli syynsä.