Elämme sitä aikaa vuodesta, jolloin mielessämme alkavat pyöriä joulun ruokatarjoilut. Joku ajattelee niitä ilolla, joku kauhulla. Mutta on aina nautinnollista katsella, kun joku sellainen laittaa ruokaa, joka todella hallitsee homman. Televisiossa näitä ihmisiä näkee nykyään harva se päivä. Joskus tuntuu siltä, että käännät mille kanavalle tahansa, mihin vuorokaudenaikaan tahansa, aina siellä on jonkinnäköinen kokki puuhailemassa keittiössä tai grillin äärellä. Seuraamme vesi kielellä, kun he opastavat meitä ruoanlaiton saloihin, ja painamme mieliimme reseptejä, joilla aiomme ilahduttaa perhettä ja ystäviä.
Ruoka tuoksuu myös tämän viikon elokuvassamme. Ratatouillen päähenkilö on rotta nimeltä Remy, jolla on lajitovereidensa joukossa erityislaatuinen lahja. Toisin kuin muut rottayhdyskuntansa jäsenet Remy ei nimittäin halua pistää suuhunsa mitä hyvänsä, vaan ruoan maku ja ulkonäkö ovat hänelle tärkeitä. Hän pystyy erottamaan aromeja ja tuoksuja ja haluaa luoda uusia, unohtumattomia makuelämyksiä. Toiset rotat, jotka antaumuksella mylläävät roskureissa ja tunkioilla mättäen suuhunsa kaikkea mitä löytävät, pitävät Remya outona kummajaisena. Mutta koska Remyn nenä on herkkä erottamaan myös myrkytetyn ruoan, rotat keksivät hyödyntää häntä elintärkeässä tehtävässä, myrkynhaistajana. Remyn kulinaariset ambitiot eivät siinä hommassa tyydyty, mutta jonkin aikaa näyttää uhkaavasti siltä, että loputon, harmaa rotanelämä ruokaa ryöstelevien ja sitä ahmivien sukulaisten parissa tulee olemaan hänen tulevaisuutensa. Kunnes kohtalo puuttuu peliin. Remy joutuu eroon perhestään ja päätyy edesmenneen huippukokki Gusteaun ravintolaan Pariisissa.
Remy tuntee tulleensa paratiisiin. Gusteau on hänen idolinsa, jonka ruokaohjelmaa hän on aina tilaisuuden tullen seurannut televisiosta. Gusteaun iskulause "Anyone can cook!" - Kuka tahansa osaa kokata! - vapauttaa Remyn toteuttamaan itseään ravintolan keittiössä. Työtoveriksi pikku rotalle johdattuu Linguini-niminen veltto nuorimies, jonka kokkihattuun piiloutuneena Remy keittää herkkuannoksiaan käyttäen Linguiniä marionettinaan. Remy on aivot, Linguini on lihakset, ja yhteistyön tulokset niin hyviä, että ravintola alkaa jälleen saavuttaa Gusteaun kuoleman jälkeen hiipunutta mainettaan.
Animaatioissa kaikki on mahdollista ja siis myös tämä: rotta laittamassa ruokaa viiden tähden ravintolassa. Ja millainen rotta! Remy on aivan uskomattoman ilmeikäs ja suorastaan hellyttävän suloinen, ottaisin hänet lemmikiksi koska vaan. Lisäetuna tulisivat herkulliset ateriat joka päivälle ja mahdollisuus verrytellä ranskan kielen taitoja, erityisesti keittiösanastoon keskittyen. Entä muut rottayhdyskunnan jäsenet sitten, mitä persoonallisuuksia! Miten erilaisia vartalonmuotoja, kasvojenpiirteitä ja luonteita voikaan rotilla olla. Mutta täytyy myöntää, että kun he liikkuvat isona joukkona ravintolan ruokakomerossa ja ruoanvalmistustiskeillä, he ovat pelkästään ällöttäviä. Anteeksi nyt, mutta pakko tämä oli sanoa.
Remy on ainutlaatuinen, mutta hän joutuu taistelemaan voidakseen säilyttää ainutlaatuisuutensa. Perheen painostus on kova. Eikö Remy nyt voi käsittää, että vain friikit laittavat ruokaa ja kiinnittävät huomiota sen makuun ja ulkonäköön? Kunnon rotta ahmii kaikkea mitä eteen sattuu. Tämän pienen karvaisen eläimen kohtalo saattaa koskettaa kipeää kohtaa monen katsojan sisimmässä. Millaista onkaan olla erilainen kuin kaikki muut perheessäsi? Millaista on, kun et pysty täyttämään vanhempiesi odotuksia? Tai vaikka pystyisitkin, et halua tehdä sitä, koska et halua puristaa itseäsi toisten sinulle laittaamaan muottiin, vaan haluat olla uskollinen omalle itsellesi. Ja niin joudut tuottamaan pettymyksen perheellesi, ehkä jopa irrottautumaan heistä.
Uskonkin, että ruoassa kyse on jostakin vielä paljon enemmästä kuin vain nälän tyydyttämisestä tai edes aistinautintojen etsimisestä ja tuottamisesta. Miten muuten voisi selittää sen, että kun aikuisena maistamme jotakin sellaista ruokaa, jota söimme viimeksi joskus kauan sitten - silloin kun kaikki oli vielä hyvin - tuo yksi lusikallinen voi viedä meidät yhdessä hujauksessa vuosien taakse. Juuri näinhän elokuvassa käy nirppanokkaiselle ruokakriitikko Anton Egolle hänen maistaessaan Remyn ratatouillea. Myös kun kokoonnumme yhteiselle aterialle, siinä tapahtuu paljon enemmän kuin vain vatsojen täyttyminen. Parhaassa tapauksessa myös nälkäiset sydämet ja sielut tyydyttyvät. Toisaalta taas ei liene mitään piinallisempaa kuin yhteiset ateriat jännittyneessä ja pingottuneessa ilmapiirissä. Miten jokin, joka voi olla niin hyvää, voikin toisessa tilanteessa olla kuin pahinta painajaisunta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti