97 minuuttia, valmistusvuosi 1994. Ohjaus John Pasquin
Tunnelma tihenee, sillä joulu on todellakin jo aivan ovella. Huomisen jouluaaton kunniaksi tämän viikon elokuvamme on jouluisista jouluisin ja esittää meille kiperän kysymyksen: Mitä tapahtui Joulupukille?
Meidän perheessämme on perinteenä ollut aina joulun lähestyessä kokoontua yhdessä television ääreen katsomaan jouluisia elokuvia. Tiedättehän: Yksin kotona, Isäni on Turbomies, Narnian tarinat: Velho ja Leijona...Vuosien saatossa rivimme kuvaruudun ääressä ovat harvenneet, mutta jatkoimme perinnettä uskollisesti tänäkin vuonna The Santa Clausen parissa. Se onkin yksi ehdottomista suosikeistamme jouluelokuvien joukossa.
Elokuva kertoo Scott Calvinista (Tim Allen), joka on leikkikaluja valmistavan yrityksen markkinointiosastolla työskentelevä myynnin ammattilainen, siviilissä keski-ikäinen, eronnut mies. Scottilla on pieni poika nimeltä Charlie (Eric Lloyd) ja ex-vaimo nimeltä Laura (Wendy Crewson). Laura on mennyt uudelleen naimisiin, ja Charlie asuu äitinsä ja tämän uuden puolison Neilin (Judge Reinhold) kanssa. Scott ei pidä Neilistä eikä totisesti yritä peitellä vastenmielisyyttään, ja niinpä kaikki kanssakäyminen Charlie-pojan vanhan ja uuden perheen välillä on lievästi sanoen piinallista.
Elokuvan alkaessa Charlie on lähdössä viettämään joulua isänsä luokse. Poika ei ole innostunut ajatuksesta, eikä äitikään ole täysin vakuuttunut Scottin kyvyistä selviytyä kunnialla kaikesta joulunviettoon liittyvästä. Pariskunnan avioliitto on aikanaan ilmeisesti kariutunut Scottin välinpitämättömään asenteeseen perhettään kohtaan. Sama tyyli näyttää jatkuvan, sillä aattoiltana mies saapuu tekaistuja selityksiä suoltaen myöhässä kotiinsa, missä Laura ja Charlie häntä jo odottavat. Äiti lupaa, että Charlie saa tulla takaisin kotiin heti joulupäivän aamuna, ja tämän tiedon lohduttamana poika alistuu jäämään isänsä kanssa joulunviettoon.
Kaikki elokuvan aikuiset ovat aikaa sitten jättäneet taakseen uskon Joulupukkiin. Markkinoinnin rautaisena ammattilaisena Scott tietää, miten ihmiset saadaan haluamaan asioita ja miten ne sitten myydään heille. Hänelle usko Joulupukkiin on herttainen, lapsille sopiva asia ja jotakin, mitä kannattaa ylläpitää lelumyynnin lisäämiseksi. Neil on psykiatri, joka kärsivällisesti ja ymmärtäväisesti analysoi ja luokittelee kaikki ihmismielen liikkeet, pienimpiä unelmanpoikasia myöten. Hänelle Joulupukki on ihmisen sisimmän luomus, toiveuni. Lauralla on joskus ollut haaveita ja unelmia ja myös uskoa Joulupukkiin, mutta unelmat ovat särkyneet jo kauan sitten, eikä niiden perään kannata enää haikailla. Elämä on kovaa, ja jalat on pidettävä maassa. Lasta pitää suojella, ettei hän joudu pettymään samalla tavalla kuin aikuiset aikanaan. On siis parempi, että häneltä karistetaan jo pienenä turhat kuvitelmat ja hömpötykset, joihin usko Joulupukkiinkin kuuluu.
Mikään ei kuitenkaan saa Charlien vakaumusta horjumaan. Hän tietää vuorenvarmasti, että Joulupukki on olemassa, ja odottaa tätä saapuvaksi jouluyönä lahjoja tuomaan. Vaikka kaikki muu Scottin ja Charlien joulunvietossa meneekin pieleen, yksi asia kuitenkin onnistuu yli odotusten. Joulupukki toden totta laskeutuu heidän katolleen mutta tulee häirityksi kesken lahjojen toimituksen ja putoaa kohtalokkain seurauksin maahan. Tarvitaan uusi pukki viemään lahjat perille, ja yllätyksekseen Scott huomaa tulleensa valituksi tuohon tehtävään. Tähän tarvittiin vain pienenpienellä painettu teksti Joulupukin käyntikortissa. Teksti, jota Scott ei edes näe lukea, mutta joka siitä huolimatta astuu voimaan samalla hetkellä, kun hän poimii kortin Joulupukin taskusta ja tavailee sitä. (Kannattaa siis suhtautua hyvin, hyvin varovaisesti papereihin, joissa on pienellä painettuja lisäpykäliä!) Jouluyöstä tulee niin isälle kuin pojallekin taatusti ikimuistoinen heidän kiitäessään porojen vetämässä reessä öisellä taivaalla.
Kyse ei kuitenkaan ole vain yhden yön jutusta, sillä seuraavana aamuna Scott herää sängystään - Joulupukkina. Totuus alkaa valjeta hänelle, kun viikkojen vieriessä hänen vatsansa alkaa kasvaa ja hiukset ja parta kieltäytyvät alistumasta minkäänlaisten saksien herruuteen. Ne vain rehottavat yhä tuuheampana ja harmaampana pehkona. Kun hän sitten uudessa pulleassa ja pörröisessä hahmossaan istahtaa puistonpenkille, hänen vieressään on kohta jono pikkulapsia, jotka haluavat tulla hänen polvelleen istumaan ja kertomaan joulutoivomuksensa. Laura ja Neil ovat kauhuissaan ja ajattelevat Scottin menettäneen järkensä. Tai ehkä kyse on jostakin vielä pahemmasta. Ehkä hän käyttää näin halpamaista temppua saadakseen Charlien suosion. Teeskennellä nyt olevansa Joulupukki, sairasta!
Mutta vähitellen kaikkien on pakko myöntää, että jotakin todellista on tapahtunut. Scott on kuin onkin uusi Joulupukki, ja hän on nyt löytänyt unelma-ammattinsa. Charliekin on onnensa kukkuloilla. Hänellä on koti äidin ja Neilin luona ja isä, jolla on maailman jännittävin ammatti ja jonka hän voi aina halutessaan tavata. Ja mikä parasta, kaikki nämä aikuiset ovat nyt ystäviä keskenään. Lopullisesti Laura ja Neil sulavat Scott-pukin tuodessa heille lahjaksi lelut, joita he pieninä niin kovasti toivoivat, mutta joita he eivät koskaan saaneet. Miten hellyttävä näky psykiatri Neil onkaan, kun hän haltioitunut ilme kasvoillaan pitää kädessään pienen pientä makkarapilliä, jonka hän nyt vihdoin, vuosien odotuksen jälkeen on saanut. Aikuisten tyly asenne ja kova sydän olikin johtunut vain särkyneiden unelmien tuottamasta kivusta.
Kun lapsena katselin jouluaattona ikkunasta ulos, muistan ajatelleeni, että ehkä voisin nähdä Joulupukin vilahtavan siellä jossakin. Järkevä minäni sanoi, että häntä ei ole olemassa, mutta jokin sisälläni halusi uskoa toisin. Pohjimmiltaan kyse oli varmastikin kaipauksesta voida uskoa, että on jotakin enemmän kuin se, mitä silmilläni pystyn näkemään. Että kaikki ei ole vain tässä, vaan että on jotakin, joka toimii arkisen tason tuolla puolen ja vaikuttaa hyvällä tavalla elämäämme. Kun aikaa kului ja kun vartuin aikuiseksi, olen iloinen siitä, että tämä kaipaus sisälläni säilyi. Sillä se ajoi etsimään vastausta, ja aikanaan vastaus löytyikin. Tuo vastaus ei kuitenkaan ollut Joulupukki, vaan minulle valkeni, että on olemassa jotakin vielä enemmän. On olemassa persoonallinen, hyvä Jumala, joka on laittanut kaiken elämän alkuun, myös minut, ja joka haluaa olla henkilökohtaisessa yhteydessä myös minun kanssani.
Mutta mitä sitten tapahtui Joulupukille? Nykyään olen taipuvainen ajattelemaan hänestä hiukan samaan tapaan kuin C.S. Lewis aikoinaan. Lewisille ei näyttänyt tuottavan ongelmia antaa Joulupukin käydä tervehtimässä Narnian asukkaita. Maata hallitsi sen todellinen Kuningas, Aslan-leijona, vertauskuvallinen Kristus-hahmo. Joulupukki tiesi paikkansa, hän oli alamainen Aslanille, ja hänen tehtävänään oli tuoda iloa ja lämpöä Narniaan, jossa siihen asti oli pahan Valkean Velhon vallan alla ollut "aina talvi mutta ei koskaan joulu". Narniassa Joulupukki, Father Christmas, oli viestintuoja toisesta maailmasta, ilon ja lämmön ja hyvyyden ja rakkauden valtakunnasta. Hän toi rohkaisevan sanoman siitä, että aivan kohta pahan valta on murtumassa, jaksakaa vielä hetki! Nimensä puolesta Father Christmas tuntuu sopivan tuollaisen viestin tuojaksi luontevammin kuin meidän aika eläimelliseltä kuulostava "Joulupukkimme", mutta eivätkö Joulupukki ja joulun henki voisi meillekin puhua jostakin samankaltaisesta? Ilahduttamalla toisiamme ja antamalla hyviä lahjoja niille, jotka kärsivät puutetta, me kuulutamme tuota samaa viestiä. Me emme alistu pahan vallan alle! Me emme anna periksi, me emme luovuta! Sillä me tiedämme, että pahan valta on murtumassa. Maailman pimeä talvi päättyy, alkaa uusi kevät ja uusi elämä puhkeaa kasvuun.
En kuitenkaan yllättyisi, jos siellä uudessa maailmassa, ilon ja rakkauden valtakunnassa, saisimme tavata myös hahmon, joka ainakin kovasti muistuttaa tuttua maanpäällistä Joulupukkiamme. Ja tänäkin jouluna tulen varmasti aattoillan hämärtyessä katsomaan ikkunasta useammankin kerran. Kuka tietää, ehkä siellä sittenkin vilahtaa joku….
Joka tapauksessa, Joulupukilla tai ilman, oikein hyvää joulua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti